SATURNIA HOT SPRINGS

July 9, 2019

 

 

 

 

Toscanan kuuluisat kuumat lähteet. Tämä upeus oli viimeinen paikka, jossa käytiin Toscanassa ollessa. Tultiin paikalle iltapäivällä joskus klo 15 ja koko kuuma lähde oli täynnä ihmisiä, siis oikein kuhisi ihmisiä. Ihmisiä oli kuin muurahaisia lähteessä ja lähteen ympärillä ja viereisessä ravintolassa. Jäimme paikalle hengailemaan pariksi tunniksi, kun ajateltiin, että paikka alkaa varmasti tyhjenemään iltaa kohden. Ja mitä vielä. Ei tyhjentynyt, joten päätettiin sitten antaa olla ja lähdettiin ajamaan kohti Roomaa. Matkalla vähän harmitti, kun jäi niin hienosta paikasta kuvat saamatta.

 

Noh, Roomassa sitten päätettiin, että ajetaankin Toscanaan viikonlopun jälkeen takaisin, ollaan yksi yö hotellissa ja mennään lähteille aikaisin aamulla. Virallisesti aurinko nousi klo 5:47, joten oltiin paikalla jo 5:20 eikä todellakaan oltu ensimmäisiä mutta onneksi paikalla oli vain muutama ihminen, joten päästiin kuvailemaan, hah! 

 

Olin suorastaan järkyttynyt, miten vesi olikin niin ihanan lämmintä! En ihmettele miten ihmiset jaksavat makoilla siellä tuntikausia. Toisaalta onko se sitten niin miellyttävää päivällä, kun aurinko paistaa ja lämpöä se normaalit 36 astetta, mitä täällä koko ajan on ollut hmmm... Ilmeisesti kuitenkin on, kun paikka niin tavattoman suositulta vaikutti. Istuskelin itsekin hetken aikaa vedessä, kun oltiin otettu kuvat - ai että!

 

Kuvien ottamisen jälkeen jatkettiin matkaa ja ajeltiin kohti etelää Rooman ja Napolin ohi ja nyt ollaan pienellä paikkakunnalla nimeltä Positano ja tarkoitus olisi hengailla täällä ja viereisessä Amalfin kylässä pari päivää. Sen jälkeen taidetaan ajaa toiselle puolelle Italiaa Barin kaupunkiin, josta napataan lautta ja vaihdetaan pitkästä aikaa taas maata :) Tästä lisää taas myöhemmin! 

 

 

Please reload

RELATED POSTS

Please reload

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT