MUN TYÖTÄ

September 6, 2018

 

 

 

En ole maininnut tästä vielä missään, koska sivujen ulkoasussa on edelleen pientä korjattavaa ja keskeneräistä työtä ei ole mielekästä esitellä, joten olen halunnut odottaa. Niin kuin olen sanonut aiemmin, että teen aika laidasta laitaan erilaisia työtehtäviä ja niitä kaikkia on vaikea tai oikeastaan aika mahdotontakin selittää mutta tässä on taas yksi isompi projekti, jonka olen päässyt suunnittelemaan alusta loppuun. Nimittäin House of Brandonin uusi ulkoasu! Olen aina rakastanut visuaalisuutta, tykännyt näpertää ja miettiä visuaalisesti asioita. Minulle annettiin vapaat kädet suunnitella kaikki ja minuun luotettiin 100%. Olen jo parin vuoden verran pitänyt huolta House of Brandonin etusivusta ja itse asiassa ensimmäisen kerran ehdotin suurempaa ulkoasun muutosta melkein heti, kun menin heille malliksi, eli vuonna 2015. Kun entinen työntekijä lopetti nettisivujen ylläpitämisen niin sain seuraavaksi ohjat omiin käsiini ja pääsin hoitamaan sitä ja nyt sain vielä kunnian suunnitella aivan koko kaupan ulkoasun pienintä yksityiskohtaa myöten itse. Voin kertoa, että helppoa tai yksinkertaista se ei ole ollut mutta näin reilun puolen vuoden tekemisen/vääntelyn jälkeen tuntuu niin hyvältä. Täytyy kyllä sanoa, että olen ylpeä! Niin kiitollinen House of Brandonin tyypeille, että mun taitoihin luotettiin ja he halusivat mun tekevän tämän <3 Seuraavaksi muutetaan vähän logon ulkonäköä mutta se on ihan pikkujuttu :)

 

 

 

 

 

 

Tuossa yllä oli muutama positiivinen asiakaspalaute, mitä House of Brandon sai uusista päivitetyistä sivuista. Noita positiivisia palautteita oli satoja ja satoja, ihan loputon määrä, uskomatonta! Vaikka itse sanonkin niin tykkään todella paljon kaupan ulkoasusta. Niin kiva, että nyt vihdoin naisille ja miehille on omat etusivut, eikä tarvitse enää miettiä, että molempien juttuja pitää saada mahtumaan yhdelle sivulle :)

 

Mitä mieltä olette? Oletteko jo kerenneet käymään katsomassa uudistusta?

 

P.S. Me lähdetään tänään laivalla Atlanttia ylittämään ja siellä meillä ei ole nettiä käytössä laisinkaan...Kuusi päivää taas merellä ilman nettiä ja töitä olis hoidettavana ihan kivasti... Saas nähdä mitä siitä tulee :D 

 

 

Please reload

RELATED POSTS

Please reload

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT