LOS ANGELES LÄHENEE!

June 20, 2018

 

 

 

Ollaan nyt oltu Meksikossa jotain kaksi ja puoli viikkoa, välissä tietysti käytiin siellä Kuubassa. Cancun on superkiva paikka ja siellä olisi voinut olla vaikka pidempäänkin, valitettavasti Acapulcosta ei voi sanoa ihan samaa. Ei tässä paikassa nyt sinällään mitään vikaa ole mutta tämä on ikään kuin vanhempi versio Cancunista. Acapulcon loiston ajat olivat vuosikymmeniä sitten, jolloin paikka houkutteli paljon muun muassa näyttelijöitä Hollywoodista. En tiedä käykö täällä kaupungissa edes niin paljon suomalaisia mutta itse en kyllä suosittelisi kyseistä kaupunkia varsinkaan, kun parempiakin paikkoja on olemassa. Ehdottomasti Cancunin suunnille siis :) En usko, että siihen kovin moni voi edes pettyä <3

 

Nyt kun ollaan oltu paikoillaan muutama päivä niin tänään taas lähdemme kohti uusia seikkailuja. Lähdemme kohta ajamaan kohti Lazaro Gardenas nimistä pientä kylää tai kaupunkia, joka sijaitsee Tyynenmeren rannalla, ja ollaan siellä vain yksi yö ja heti huomenna aamulla matka taas jatkuu seuraavaan paikkaan. Yritetään ajaa neljä päivää putkeen, jotta päästäisiin Kalifornian niemimaalle - eli meidän juhannus on tänä vuonna vähän erilainen, se nimittäin vietetään autossa - vuhuu! :) Täältä Acapulcosta Baja Californiaan (se niemimaa) ajaa melkein 2000km eli taas on ajoa luvassa aivan riittämiin muutamalle päivälle... Täytyy myöntää, että meillä molemmilla on ensimmäistä kertaa tällä reissulla semmoinen tunne, että juuri nyt ei kiinnostaisi ajaa. Olisi mukava olla jo Jenkeissä, vaikka toisaalta sitä niemimaata on overlandereiden keskuudessa kehuttu paljon, joten voihan se olla ihan näkemisen arvoinen paikka. Pelkästään siellä niemimaallakin tulee taas ajoa 1500km eli mesta on pidempi kuin koko Suomi.

 

 

 

 

On muuten aikamoinen tunne, että Los Angeles on enää vain noin 3500km päässä! Nyt tällä viikolla saadaan varmaan auton vakuutusasiakin kuntoon Jenkkejä ja Kanadaa varten. Ajatelkaa, maailmassa on vain yksi vakuutusyhtiö, joka vakuuttaa tavallisia ulkomaisia ajoneuvoja noihin kahteen maahan. Onneksi aloimme selvittämään asiaa jo ennen matkalle lähtöä viime marraskuussa niin asia oli tiedossa. Koko ajan on saanut jännittää, että muuttuuko joku säädös, että tämä yksikään paikka ei enää vakuutuksia myönnä, nimittäin yhtiö kerrallaan on vakuutusten myöntäminen lopetettu tuosta noin vain yhtäkkiä. Lisäksi vakuutusta ei voi ostaa etukäteen, joten asiaa ei ole voinut hoitaa jo valmiiksi kuntoon. Onneksi tilanne näyttää nyt kuitenkin lupaavalta.

 

Ajatelkaa, että nyt ollaan oltu puoli vuotta reissussa! Siis ihan hurjan nopeesti aika mennyt!? Jopa pelottavan nopeesti. Noh, onneksi matka ei vielä ole ohi, ja meitä odottaa vielä niin monta siistiä paikkaa. Tästä itse asiassa alkaa ne paikat, joita olen odottanut kaikista eniten koko tältä reissulta! Los Angeles, Hollywood, New York, Miami, Las Vegas, San Francisco, Grand Canyon...  Nyt siis peukut pystyyn, etteivät nämä paikat petä, sillä näiden puolesta olen puhunut niiiiin paljon, vaikka olenkin käynyt aiemmin vain New Yorkissa, haha! Toivottavasti olette yhtä innoissanne kuin minä, nimittäin video- ja kuvamateriaalia on todellakin luvassa! :)

 

 

 

Please reload

RELATED POSTS

Please reload

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT