GALAPAGOKSELLA

April 24, 2018

 

 

 

Terkkuja Galapagokselta! Vihdoinkin pääsin kirjoittamaan tänne kuulumisia. Netti ei ole toiminut täällä juuri laisinkaan ja eilen sattumalta löysimme liikkeen, josta saimme ostettua simin, jossa on 4G netti, ei tosin kovin hyvin toimiva tämäkään. Ecuador on muuten ollut maa, jossa toimii kaikki ja kaikki on myöskin erittäin siistiä ja asiat hyvin hoidettu. Oletettiin siis, että maan kruunun jalokivessä eli Galapagos saarilla asiat myöskin toimisivat samalla tavalla mutta näin ei sitten ollutkaan. Onneksi olemme työt saaneet jotenkin hoidettua ja nyt saimme hieman paremman netin käyttöön, joten eiköhän me tämä viikko jotenkin taas selvitä :)

Mutta mitenkäs täällä on nämä muutamat päivät mennyt? Tapasimme Quitossa taas pitkästä aikaa Tomin & Jasminin, joiden kanssa treffattiin muutamaan kertaan alkuvuodesta Buenos Airesissa ja Ushuaiassa. Kävimme heidän kanssaan nytkin syömässä kolmena iltana ja voi että miten piristävää oli nähdä heitä taas!  Näemme heidät taas parin viikon päästä Kolumbiassa! <3 Quitossa muutama päivä tuli todella tarpeen. Pääsi kuntosalille, työt saatiin ajantasalle, hyvää ruokaa ja päästiin ensimmäistä kertaa yhdessä pyöräilemään ja tehtiinkin heti yli 10km ajelu ympäri kaupunkia :)

 


Ollaan pyöräilty täällä Galapagoksellakin lähes joka paikkaan tai jos ei pyörilty niin kävelty. Tästä meidän hotellilta saa lainata pyöriä, mikä on loistojuttu. Tänään meillä ei ole mitään ihmeellisiä suunnitelmia, rentoudutaan ja nautitaan toistemme seurasta, nimittäin tänään on meidän vuosipäivä! Ajatella, että mennyt jo kolme vuotta tuon hörhön kanssa! Niin se aika kuluu. Päivä kerrallaan ja toivotaan, että jaksetaan katsoa toisiamme silmiin seuraavat tulevatkin vuodet <3

Kirjoittelen taas lisää ja kerron vähän havaintoja, kun ollaan päästy kiertelemään enemmän paikkoja täällä, ihanaa tiistaita!  

 

 

Please reload

RELATED POSTS

Please reload

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT