ELÄMÄNI HARRASTUKSET

March 20, 2018

 


En ole tainnut koskaan mainita omaa urheilutaustaani missään somekanavassani ja ajattelin, että olisi hauska kertoa tästä ja kertoa myös miksi juuri nämä lajit. Miksi lopetin tai miksi edes aloitin.

Ainakin yhdessä postauksessa olen maininnut olevani aikoinaan heppahullu ja toki edelleen tykkään hevosista! Olin monta vuotta pyörimässä televisiossa Juniorilla ohjelmassa: ”Mikä minusta tulee isona” ja vastaus silloin oli hevostenhoitaja :3 Ai että, kun tulee tässä kirjoittaessa ikävä niitä heppa-aikoja! Mummini järjesti maatilallaan joka kesä hevosleirin, jossa olin itsekin monena vuotena mukana, ihan parhaita muistoja lapsuudesta!

Silloin muutamia vuosia sitten oli noloa ratsastaa, ja jos koulussa saatiin tietää tästä niin se oli vuodet kiusattuna edessä. Landella asuessa se ei ollut niin ”vakava” juttu mutta, kun muutimme Pääkaupunkiseudulle niin sitä ei enää pidetty ok:na ja onneksi tiesin sen jo etukäteen, joten vältin aihetta. Ratsastin siis monta vuotta ja lopetin sen loppujen lopuksi sen takia, että sillä tallilla, jossa ratsastin aiemmin, ei päässyt enää etenemään ja silloin myös muutimme. Puistolaan muutettuamme etsimme vielä tallia mutta emme löytäneet mitään järkevää paikkaa ja muutenkin uusi koulu ja ihmiset siellä alkoivat vaikuttamaan muhun niin, että en enää voinut olla se sama heppahullu. Edelleen, kun näen jossain hevosia, mun on pakko päästä paijamaan ja nysväämään niiden pehmeetä turpaa <3

 

 (nämä kuvat Florianopóliksen auringonlaskusta)


Yleisurheilu! Tykkäsin koulujen välisistä yleisurheilukilpailuista ja oma isä olikin minun tuki ja turva lajin suhteen, sillä hän ”valmensi” minua monta vuotta yleisurheilussa ja nämä ajat tuovat vieläkin mieleen niin kultaisia muistoja! <3 Siispä aloitinkin yleisurheilun sitten virallisesti ja tästä muodostui elämäni kamalin harrastus. Muistan treeneistä vain ne ilkeät tytöt, jotka syrjivät ja sanoivat valmentajalle, että en saa osallistua tähän ja tähän. Olin nopea juoksemaan, se oli vahvuuteni mutta tytöt olivat selkeästi eri mieltä. Sain siis kuulla heiltä, että en saisi osallistua kilpailuihin, koska olen liian hidas. Lopetin harrastuksen siihen ja jatkoin juttua hetken aikaa isäni kanssa. En muista valehtelinko iskälle syyn miksi lopetin mutta se voi hyvin olla mahdollista :D

Tätä ette varmasti tienneet minusta, mutta olen harrastanut kartingia. Tähän innostuin veljeni ja iskän kautta. Ensin veli harrasti ja minä olin sitten aina mukana radalla katsomassa kisoja ja aika-ajoja ja juomassa pillimehua. Olen aina ollut innokas kokeilemaan kaikkea uutta, joten iskä pisti minut rattiin ja siitä se lähti. Tykkäsin ajamisesta ja mikä parasta, oli kiva nähdä omat kierrosajot ja todeta, että olin parempi kuin joku toinen :D Iskä oli hyvin omistautunut tälle lajille, joten hän osti myös minulle (veljeni lisäksi) oman mikroauton. Lopetin harrastuksen niinkin tyhmästä syystä kun nolous. On siis ihan normaalia, että joskus ajettiin ulos radalta mutta minua tämä nolotti ja se yksi kerta kun ajoin radalta oli jotenkin hyvin noloa enkä enää halunnut ajaa :( Olisi kiva päästä pitkästä aikaa ajamaan ja kokeilla miltä se nyt tuntuu.

Harrastin myös muutaman kuukauden, tai ainakin luulin harrastavani, street dancea mutta muutaman kerran tanssitunneilla käytyä tajusin sen olevan aivan jotain muuta, varmaan balettia. Ihmettelin joka kerta niitä ihmeellisiä balettihyppyjä ja parin kuukauden jälkeen riitti :D Wasn't my thing :)

Sitten jalkapallo! Tässä on kaksi tarinaa. Ensimmäisen kerran harrastin jalkapalloa 30 sekunnin verran. Tykkäsin (yllättäen) iskän kanssa pelata futista ja sen innoittamana aloitin jalkapallon. Iskä lupasi viedä minut ensimmäisiin treeneihin ja ne treenit olivat koulun jumppasalissa!? Avasin jumppasalin oven - järkytyin - laitoin oven takaisin kiinni ja sanoin ”emmä tonne halua, ei oikeeta futista pelata sisällä” :D En tiedä onko normaalia pelata jalkapalloa jumppasalissa mutta mun mielestä se ei ollut. Seuraavan kerran aloitin futiksen Puistolaan muutettuamme Puijussa. Futis oli silloin se thing, eli muotia. Siispä aloitin jalkapallon tuomaan parempaa imagoa?! Kuulostaa oudolta mutta niin se vain oli. Tykkäsin kyllä futiksesta, koska siinä pääsi juoksemaan mutta en tykännyt valmentajasta. Olimme nuoria tyttöjä ja tämä valmentaja suosi vain tiettyjä henkilöitä. Hän jakoi joukkeet ”hyvät” ja ”huonot” ja useasti ”neuvoi” todella ilkeästi, joten en halunnut jatkaa.

 

SWIMSUIT FROM BRAVE SOUL (House of Brandon) / JACKET FROM VERO MODA (House of Brandon)


Cheerleading - koukuttavin laji ikinä! Tähän lajiin hurahdin ihan täysin! Minean sisko suositteli minua joukkueeseen, jossa hänen kaveri oli valmentajana. Pääsin treeneihin ja tästä se alkoi. Olin nousija eli päällinen. Ehdottomasti laji, jossa pääsee tekemään aina jotain uutta ja aina oppii jotain. Olin pari vuotta naisten joukkueessa ja sitten karsin sekajoukkueeseen (jossa oli myös miehiä). Harrastus loppui ikävän revähdyksen takia.

 

SM-kisoihin oli vajaa kaksi viikkoa ja tulin treeneihin myöhässä. Tein nopeasti pienet lämmittelyt, jonka jälkeen menin oman stunttiryhmäni luokse ja aloimme tekemään. Koska en ollut lämmitellyt kunnolla niin kesken stuntin jalkani revähti pahasti. Yritin tehdä kaiken mahdollisen tarvittavan ennen kisoja, kävin hierojalla ja lepäsin pari päivää. Kävin kisojen jälkeen fysiolla ja hän sanoi, että jos olisin levännyt ne pari viikkoa niin jalka olisi palautunut mutta koska en tehnyt niin, niin "tuomio" oli puoli vuotta. Tähän oli hyvä lopettaa mutta haikeaa se oli <3 Olin monesti siis miettinyt, että miten voin ikinä lopettaa lajia kun se on niin koukuttava mutta tuon tapahtuman jälkeen päätin, että lajille on nyt sanottava hyvästit. Täytin silloin juuri 18 ja siitä alkoi uusi elämä...

Kuntosalin aloitin heti cheerleadingin lopetettua. Olin todella ahdistunut siitä, että mitä lajia kokeilen seuraavaksi mutta tässä sitä ollaan. Kuntosali on kyllä loistava harrastus. Alkuun, eli reilu kaksi vuotta sitten se oli tavoitteellista mutta nyt olen siinä pisteessä, että pelkkä ylläpito riittää. 4x viikossa salilla/aerobista, kelpaa mulle :) Tämä on todennäköisesti se harrastus, joka seuraa minua hautaan asti! 

 

Jokaisesta lajista olisi niin paljon kerrottavaa mutta pakko oli saada ne jotenkin tiivistettyä tähän :) On paljon myös lajeja, joita olen harrastanut kausittain mutta ehkä kirjoittelen sitä joskus toiste :*

 

 

Please reload

RELATED POSTS

Please reload

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT