Erikoinen matkapäivä

January 4, 2018

 

 

Huh, mikä matka mutta täällä sitä nyt ollaan, Kanadassa! Matkustettiin yhteensä lähes 24 tuntia ja siihen päälle 10 tunnin aikaero niin aika väsyneitä ollaan. Lento lähti Helsingistä tiistaina klo 14.20 ja ensimmäinen välilasku oli Reykjavikissa Islannissa. Välilasku oli vain noin tunnin, joten ehdimme juuri ja juuri seuraavalle lennolle. Toinen välilasku oli Torontossa, jossa meidän vaihtoaika oli kaksi tuntia ja olimme helpottuneita, että nyt ei tarvitse kiirehtiä. Mutta eipäs se sitten mennytkään ihan niin kuin ajattelimme.

 

Saavuimme Torontoon Icelandairin koneella ja jatkoimme Vancouveriin WestJetin koneella, joten tästä syystä meidän piti noutaa matkalaukut ja viedä ne sitten taas uudestaan tämän toisen lentoyhtiön tiskille. Ensin lentokenttätyöntekijät hävittivät kaikkien meidän lennon matkustajien laukut ja kukaan ei oikein tiennyt, että miltä hihnalta ja milloin laukut saadaan. Kun viimein saimme laukkumme niin koneeseen nousu seuraavalle lennolle oli alkamaisillaan. Tässä vaiheessa oli aika selvää, että emme enää ehdi lennolle, sillä edessä oli vielä passintarkastus ja jonotus WestJetin baggage droppiin.

 

  

Menimme tiskille ja kerroimme tilanteen ja virkailija totesikin, että ''you never gonna make it''. Onneksi tämä ystävällinen nainen kuitenkin hankki meille uudet lennot vielä samalle illalle ilman lisämaksuja, vaikka myöhästymisemme ei liittynyt tähän kyseiseen lentoyhtiöön mitenkään. He olisivat siis voineet periä meiltä täyden hinnan lennoista. Uuden lennon piti lähteä illalla klo 22:15 paikallista aikaa mutta jotain ongelmia siinäkin oli ja ensin koneeseen nousu viivästyi noin puoli tuntia ja sitten, kun pääsimme koneeseen niin istuimme koneessa kiitoradan vieressä noin kaksi tuntia ennen kuin nousimme ilmaan. Vancouverista tänne Whistleriin kesti vielä pari tuntia taksilla, joten uni maistui hyvin, kun pääsimme vihdoin sänkyyn :) 

 

Tämä päivä on mennyt yllättävän hyvin jetlagista huolimatta. Päätimme, että tänään menemme rinteeseen oli tilanne mikä tahansa, sillä sääennusteen mukaan tämä päivä oli aurinkoisin päivä koko seuraavaan viikkoon. Saa nähdä näkyykö aurinkoa ollenkaan enää tällä viikolla :/ Noh joka tapauksessa nukuimme hotellilla huimat kaksi ja puoli tuntia kunnes herätyskello soi ja lähdimme aamupalalle. Aamupala täällä Hiltonissa on superhyvä. Monesti hotellien aamupalat ovat niin niukasti toteutettu, että ei oikein saa mitään järkevää syötä mutta täällä saa kunnon aamupalan ja kaupastakin löytyy tarvittaessa huippueväät! 

 

JACKET FROM SUPERDRY

 

Ensimmäinen rinnepäivä oli siis tänään ja sehän sujui ihan kohtuullisesti, joskin meillä oli (ainakin meidän makuun) vähän liian pitkät sukset... Eksyimme kerran normaaleilta reiteiltä todella vaikeakulkuiseen ja jyrkästi laskevaan tiheään metsään ja voi tätä riemua, kun tajusimme, että täältä metiköstä ei tulla ihan heti selviämään pois... Päivän aikana molemmat kaaduttiin kerran aika rajusti ja minulla tosiaan meni polvi vähän ruhjeille metsässä ja Tommi löi päänsä rinteeseen mutta onneksi kypärä pelasti pahimmalta. Eiköhän tästäkin selvitä buranalla ja muutaman tunnin levolla. Muuten päivä oli onnistunut ja sää oli mitä kaunein ja olenkin enemmän kuin onnellinen tänne päästyäni. Täällä Whistlerissä on todella kaunista. Otan ehdottomasti kameran mukaan tuonne ''kaupungille'' joku päivä ja räpsin vähän kuvia niin pääsette näkemään, että millaista täällä on <3

 

 

Please reload

RELATED POSTS

Please reload

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT