Odessa - Faktoja Ukrainasta

June 5, 2017

 

 

 

 

Miten en olekaan aikaisemmin tajunnut tehdä näitä fakta-postauksia. Täytyykin jokaisesta maasta alkaa tekemään näitä. Saavuimme Kiovasta Odessaan sunnuntaina puolen päivän aikaan ja nämä kaksi päivää tässä kaupungissa ovat olleet kuin olisi ollut jossain ihmemaassa. Googlesta, kun etsii kuvahaulla kuvia, ei todellakaan saa tätä oikeaa kuvaa tästä upeasta kaupungista! Olen niin vakuuttunut Odessasta, että tänne voisin tulla ihan uudestaankin paremmalla ajalla.

 

Voisin kehua kaupunkia maasta taivaisiin mutta ehkä tässä tulikin jo selväksi, että paikka on uskomattoman kaunis! Nyt siis faktoihin: 

 

Hinta - Ukraina itsessään on todella halpa maa mutta ihmettelen suuresti sitä, miten täällä Odessassa saa viiden tähden palvelua ja ruokaa vain muutamilla euroilla. Tarkoitan oikeasti vain muutamalla eurolla! 

 

Yöpyminen - Hotelli kannattaa varata ihan ''ytimestä'' siellä sijaitsee kaikki ja välimatkat ovat lyhyet.

 

Ruoka - Taivaallista. En muista milloin olisin syönyt näin hyviä ruokia ja vieläpä näin edullisesti! Meillä maksoi ''kalliissa'' ravintolassa kolmen ruokalajin päivällinen vain pari kymppiä, siis meiltä molemmilta yhteensä! En tiedä miten tämä voi olla mahdollista mutta näin se on!

 

Shoppailu - Odessasta löytyy muutamia eri kauppakeskuksia ja myös kauppakeskus, jossa on Bershkat ym. Mutta matkaa täältä sinne on autolla noin 30minuuttia. 

 

 

Käteinen vai kortti ? - Molemmat käy. 

 

Liikkuminen autolla ? - Todella helppoa. Keskustan leveillä ja ruuhkattomilla kaduilla omalla (tai vuokra-) autolla liikkuminen on todella helppoa ja vaivatonta. Auton saa käytännössä jättää parkkiin ihan mihin haluaa, joten parkkipaikkaongelmaa ei ole. Bensa on myös edullista, noin 0,80€/litra.

 

Milloin kannattaa tulla ? -  Ainakin nyt alkukesästä Odessan sää on täydellinen, ilma on lämmin, aurinko paistaa koko ajan pilvettömältä taivaalta ja kaupungilla on ihanan rauhallista.

 

Turismi - Ukraina ei ole mikään Euroopan suosituin turistikohde, eikä varsinkaan nyt, kun maa on melkoisessa konfliktissa Venäjän kanssa, joten liian ruuhkaista täällä ei pitäisi olla milloinkaan :)

 

 

Suosittelenko ? - Lyhyesti sanottuna, oi kyllä! 

 

 

Please reload

RELATED POSTS

Please reload

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT