Etsi

LAPIN IHMEMAA


Ihan yllätyttiin kuinka kiva paikka tämä Levi on ainakin nyt, kun sesonki ei ole vielä pahimmillaan :) Ehkä en laskettelemaan ensimmäisenä tänne tulisi mutta kivalle muutaman päivän minilomalle kyllä ehdottomasti uudestaankin <3 Ollaan oltu täällä nyt kaksi yötä, vuokrattiin iso mökki ja ollaan vietetty rento ja ihana viikonloppu. Oltaisiin menty koiravaljakkoajelullekin mutta viikonloppu oli täyteen bookattu. Ehkä sitten ensi kerralla. Päätettiin jo ennen tänne tuloa, että jätetään työasiat vähemmälle, nautitaan luonnosta ja yhdessäolosta ja näin ollaan myös tehty.

Tänään meillä matka jatkuu Leviltä Kilpisjärvelle, ollaan vuokrattu sieltäkin mökki kolmeksi yöksi. Viime vuonna nautittiin olostamme siellä, joten haluttiin mennä tänä vuonna uudestaan. Kilpisjärvi on aikamoista erämaata Leviin verrattuna. Levihän on kuin pieni alppikylä, josta löytyy aivan kaikki mitä ihminen tarvitsee, Kilpisjärvellä tilanne on vähän toinen mutta juuri siksi me sinne halutaankin mennä. Muistan viime vuonna, kun saavuttiin Kilpisjärvelle pimeän aikaan ja ei nähty juuri mitään, hyvä kun mökille löydettiin. Aamulla, kun herättiin niin mökin ikkunasta näkyi vieressä oleva Saana-tunturi. Se oli upea näky. Kunpa tänä vuonna nähtäisiin vielä revontuliakin <3

#2018 #Travel #Indiedays #NeaLindberg #nealindbergpresets #indiedays #LAPINIHMEMAA

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT