Etsi

YOSEMITEN KANSALLISPUISTOSSA


Terkut Las Vegasista! Saavuimme tänne tänään päivällä. Palataan kuitenkin Vegasin tunnelmiin vähän myöhemmin seuraavissa postauksissa. Postausta ei ole nyt tullut blogiin moneen päivään, ihan kamalaa! Ollaan oltu ihan eräjormina metikössä, tarkemmin sanottuna Yosemiten kansallispuistossa! Netin käyttö on ollut todella minimaalista ja sillä vähäisellä/huonolla netillä ei olisi saanut postausta julki mitenkään. Puistossa ei ollut edes puhelinverkkoa juuri missään. Oltiin viikonloppu leireilemässä luonnon helmassa ja vitsi miten vapauttavaa se oli! Tuntui niin ihanalta ja mieltä rauhoittavalta. Vaikka hankimmekin autoon kattoteltan tätä ja muita matkoja varten niin sen käyttö on jäänyt valitettavan vähäiselle. Alkumatkasta oli aivan liian kylmä ja yksinkertaisesti teltassa ei voinut nukkua ja puolessa välissä matkaa olikin taas paahtavan kuuma, joten hotelleissa on tullut nukuttua käytännössä lähes koko matka. Jenkit ovat äärimmäisen kallis paikka elää ja olla, varsinkin jos vertaa muihin tämän matkan maihin, joten senkin takia on ihan mukava, kun täällä pääsee taas telttailemaan. Hotellit ovat kalliita ja niihin on mennyt aikalailla rahaa. Ostimme kunnon eväät (meillä on sähköllä toimiva kylmälaukku) ja pidimme piknikin muun muassa teltassa ja vuoren huipulla. Kokonainen viikonloppu keskellä upeaa metsää tuntui niin luksukselta ❤️

Yosemitessa oli todella kauniit maisemat! Ollaan nähty niin paljon kaikenlaista näiden meidän matkojen aikana, että ihan mikä tahansa maisema ei enää nykyään säväytä mutta täällä oli todella kaunista. Ikävä kyllä alueella oli juuri metsäpalo (muutama päivä sitten) ja varsinkin puiston keskiosassa Yosemite Valleyssa oli niin paljon savua, että se näytti kohtuullisen sankalta sumulta ja ilmassa leijui nuotion tuoksu. Siellä ei siis oikein voinut valokuvata. Eräässä kohdassa puistoa taivaalta satoi tuhkaa. Sitä satoi siis ihan kunnolla niin kuin lumihiutaleita. Sieltä oli myös tiet suljettu ja huoltoasemat ja kaupat evakuoitu. Siirryttiinkin sitten loppujen lopuksi vähän sivummalle puistossa, jossa oli hieno auringonpaiste ja kirkas taivas. Yosemitessa on muuten satoja karhuja ja niiden kanssa on oltava todella varovainen, sillä ne haistaa ruuan hyvin kaukaa ja ne todellakin tulevat sitä sitten hakemaan :D Tilaisuuden tullen ne rikkoo myös autosta ikkunat ja vääntää ovetkin auki tassuillaan, ihan käsittämätöntä. Kaikki syötäväksi kelpaava käy hammastahnasta lähtien :D Alueella yöpyessä täytyy hankkia karhun kestävä boksi, johon ruuat laitetaan yöksi. Me ei onneksi karhuja nähty ja saatiin nautiskella paikasta kaikessa rauhassa. Voisin hyvin kuvitella, että menisin Yosemiten luonnonpuistoon toisenkin kerran, sillä nytkin olisin halunnut jäädä pidemmäksi aikaa <3

#YosemiteNatinalPark #Kansallispuisto #matkailu #Matkablogi #NeaLindberg #Indiedays #USA #roadtrip #2018 #inspiration #Lifie #Lifestyle #YOSEMITENKANSALLISPUISTOSSA #Eräjormat #Telttailu #Camping

_DSC9384-2.jpg

Nea Lindberg

WELLNESS - TRAVEL - LIFESTYLE

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT