Etsi

Mitä autolla matkustaminen maksaa?


Ihanaa, eilen alkoi viikonloppu! Tänään olisi hieman erikoisempi postaus, nimittäin Tommi pääsee nyt näppäimistön äärelle :3 Tämä automatkailu on varmasti yksi eniten kysytty aihe viime kuukausina, joten annetaan Tommin vastata tähän, sillä hän kuitenkin vastaa suurimmilta osin matkasuunnitelmista, kun liikumme autolla :)

Okei, tässä olisi ensimmäinen kirjoitus Nean blogiin ja heti ihan lempiaiheesta :)

Nealta on paljon kyselty automatkojen kustannuksista ja ylipäänsä matkabudjetteihin liittyviä asioita. Nea on tainnut luvatakin, että jossain vaiheessa pidettäisiin kuluista ihan kirjaa, että tiedetään paljonko menee mihinkin mutta toistaiseksi ei olla tätä vielä toteutettu. Työlästä laittaa kaikkia kuluja muistiin mutta eiköhän tämäkin saada jossain vaiheessa tehtyä.

Matkabudjettejahan on yhtä monta erilaista kuin on matkustajaakin. Joku laittaa kymppitonnin siihen, mistä joku toinen selviää tonnilla eli mitään tarkkoja ohjeistuksia on vähän hankala antaa. Jos suunnittelee automatkaa ja kustannukset ovat kynnyskysymys niin kehottaisin pysymään idässä, joko ihan Venäjän suunnalla tai ainakin Itä-Euroopassa. Kaikki kulut EU-alueen itäpuolella ovat todella matalat. Bensa maksaa 0,40 - 0,80€/litra, hyviä hotelleita löytää 25 - 40€/yö ja ruoka on puoli-ilmaista. Esimerkiksi yksi parhaista illallisista, jonka olemme syöneet, oli Makedoniassa viime kesänä. Hintaa kolmen ruokalajin kattaukselle tuli noin 12€ kahdelta ja halvemmallakin olisi päässyt. Muutaman kilometrin taksimatkat maksavat 1-2€, joten välillä voi jättää auton hotellille.

Onhan se mukavampi reissata, kun ei koko ajan tarvitse miettiä raha-asioita. Idässä on myös paljon mielenkiintoista nähtävää. Kahden viikon automatkasta Itä-Eurooppaan selviää noin 1500 eurolla kahdelta hengeltä. Ajella saa noin 5000km. Eli siitä vaan suunnittelemaan :)

Ollaan tehty automatkoja myös vuokra-autolla kuten viime kesän lopulla, kun kiersimme seitsemän maata Balkanilla. Kannattaa olla tarkkana, että autovuokraamo antaa luvan ajaa autolla niihin maihin, joihin olet menossa. Lähes jokaisella vuokraamolla on omat tiukat ehtonsa. Toinen asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota on erilaiset tienkäyttömaksut eli vinjetit. Todella monessa maassa tällainen joko tuulilasiin kiinnitettävä tarra tai poliisille kysyttäessä esitettävä kuitti pitää ostaa joko rajalla sijaitsevalta asemalta tai rajaa lähinnä olevalta huoltoasemalta. Tiedot löytyy kätevästi joko Autoliiton sivuilta tai pitämällä silmänsä auki aina, kun ylittää rajan. Sana vinjet näkyy kyllä jossain, jos se pitää ostaa. Yhdellä reissulla jossain Moldovassa meillä jäi tiemaksu maksamatta ja ihan pikkaisen pulssi nousi, kun rajavirkailija maasta poistuttaessa aiheesta kysyi. Olin juuri lukenut, että Romaniassa samasta asiasta saa 4000€ sakon. Onneksi nyt selvittiin säikähdyksellä ja saatiin maksaa 7€ tiemaksu rajalla vielä lähtiessäkin.

Ainiin, muista muuten aina ottaa mukaan kaikki tarvittavat dokumentit kuten ajoneuvon maastavientivaltakirja, jos auto ei ole sinun omistuksessa, ajoneuvon rekisteriotteen tekninen osa, vakuutusyhtiöltä Green Card tai maissa, joissa se ei käy niin vakuutuksen voi ostaa myös maiden rajoilta. EU:n ulkopuolella saatat tarvita myös kansainvälisen ajokortin, jonka myöntää Autoliitto. Tsekkaa myös eksoottisimmassa maissa, että voitko ylittää maan rajan juuri sieltä, mistä navigaattori näyttää. Esim. Venäjän ja Kazakhstanin rajaa ei voi ulkomaalainen ylittää joka paikasta omalla autolla ja näitä rajoituksia on todella monien muidenkin maiden välillä. EU:n lähialueella ainakin Kosovon ja Serbian rajalla on omat erikoiset sääntönsä. On olemassa myös muita selvitettäviä asioita, kun lähdetään omalla autolla esim. pidemmälle Afrikkaan tai vaikka Pohjois-Amerikkaan mutta kirjoitellaan niistä joskus toiste lisää.

Meidän toistaiseksi hienoin automatka oli tämä reissu, josta kotiuduimme reilu pari viikkoa sitten. Erityisesti Espanja, Portugali ja Marokko olivat mielenkiintoisia ja totta kai Andorra, Monaco, Liechtenstein ja Pohjois-Italia toivat oman mukavan lisän reissuun. Tämä matka ei ollut ihan niin edullinen kuin matkat itään. Pelkkiin tietulleihin taisi mennä jotain 300 - 500€ (tietullit voi tosin kiertää, jos ajelee pienempiä teitä pitkin). Hotellit olivat kalliita ja polttoaine maksoi yhtä paljon kuin Suomessa melkein jokaisessa maassa. Ei olla laskettu, että paljon meni mutta kalliiksi se matka joka tapauksessa tuli. Ei kuitenkaan kaduta, sillä matka oli todella mahtava kokemus. Jos haluat tehdä vastaavanlaisen matkan niin varaudu useiden tuhansien eurojen kuluihin kaikkineen.

Automatkailun parhaita puolia on ehdottomasti vapaus ja jännitys. Vapaus päättää, että mihin maahan menet seuraavaksi eikä tarvitse miettiä julkisten kulkuvälineiden aikatauluja. Joka päivä näet jotain uutta ja uusien asioiden näkeminen ja kokeminenhan se saa aina lähtemään reissuun uudestaan ja uudestaan.

Seuraava automatkamme tulee todennäköisesti olemaan yksi koko elämän kohokohdista, Argentiinasta Alaskaan. Matkalla on jäätiköitä, vuoria, rantoja, suola-aavikoita, vesiputouksia, loputtomia erämaita ja tietysti myös kaupunkeja kuten Miami, New York ja Los Angeles. Monenlaisia suunnitelmia meillä matkaa varten jo on mutta mitään aikatauluja ei tälle matkalle ole eikä varmasti tehdä. Yllätyksiä tulee todennäköisesti pitkän matkan varrella ja senkään takia on turha suunnitella mitään liian tarkasti.

Jos automatkat siis kiinnostaa, tai kiinnostaisi tietää jostain muusta asiasta hieman yksityiskohtaisemmin niin kysykää ihmeessä. Toki vastaan myös ihan kaikkiin matkakysymyksiinne! Kiitos myös urulle tekstistä. Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! <3

#2017 #Travel #NeaLindberg #Lifestyle #lifie #Lily #Indiedays #inspiration #Mitäautollamatkustaminenmaksaa

_DSC9384-2.jpg

Nea Lindberg

WELLNESS - TRAVEL - LIFESTYLE

DESIGN BY NEA LINDBERG

CONTACT